Kirppistelyä & kyläilyä

Eilen tuli pitkästä aikaa käytyä kirppiksellä Jessin ja Auroran kanssa. Kannattava käynti olikin tällä kertaa. Itselleni löysin uudet ihanat kiilakorkoiset saapikkaat ja tummanvihreän farkkumekon. Jessi taas löysi Auroralle vaatteita, saipa tuo likka myös my little pony pehmolelun ja voi kuinka iloinen oli neiti siitä.

Pitäisi varmaan alkaa käymään taas vähän useammin kirpparilla, jos löytyisi vähän useammin jotain kivaa tai hyödyllistä. Suurimman osan vaatteista ja kengistä olen itseasiassa ostanut eri kirppareilta tai saanut sukulaisilta uusiokäyttöön.

Tänään töiden jälkeen lähdettiin Ciran kanssa käymään Mummilla ja Vaarilla kahvilla. Hetken jouduimme heitä odottelemaan pihalla, mutta ei se ainakaan Ciraa haitannut. Neiti sai riekkua ja leikkiä kepeillä hetken siinä odotellessa.

Ciralla oli taas oikea onnen päivä kun, pääsi mukaan ja Vaari ei millään voinut olla antamatta muutamaa palaa kinkkua pienelle ja suloiselle koiralle.

Seuraavana meidän määränpäänä oli Harhiksen työpaikka. Hänet piti hakea tänään töistä, mutta me olimme aika ajoissa siellä niin lähdimme kipittelemään vähän metsään. Mukavaa kävellä välillä jossain missä harvemmin tulee liikuttua.

Illalla tuli vielä lähdettyä kahville Roxxiin Harhiksen ja Teemun kanssa. Roxxissa oli myynnissä heidän oma tekemää glögiä. Minun oli ehdottomasti pakko ostaa pullo sitä testiin! Katsotaan onko parempaa kuin kaupan tavallinen glögi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s