Ketutuksen suuri määrä

Tämän postauksen suosittelen skippaamaan, jos et tahdo lukea ”kiukutteluani”…

Minä en voi ymmärtää miksi ihmisten pitää pitää koiria vapaana taajama-alueilla. Varsinkaan, jos koira on räyhäävää sorttia tai muuten hankala hallita.

Meillähän on neljä koiraa ja asumme rivitalossa niiden kanssa. Tässä muutama päivä sitten olin lähdössä Kodan ja Ciran kanssa lenkille, mutta emme päässeet kuin etuovesta ulos… Oven edessä on pieni tie johon naapuri oli parkkeerannut autonsa ja oli koiriensa kanssa siinä, toinen hihnassa ja toinen irti. Hihnassa oleva oli iso musta koira, mikä alkoi heti räyhäämään ja irti oleva chihu hyökkäsi alle metrin päähän meistä louskuttamaan leukojaan. Cira reagoi heti ja nousi takatassuille haukkumaan niille ja Koda alkoi käydä myös vähän kierroksilla. Tämä tilanne olisi ollut paljon nopeammin ohi, jos naapurin mies olisi ottanut chihun heti kiinni eikä vasta sitten, kun hänen nainen huuta pidellessään toista koiraa, että ota se koira kiinni…

Tässä olisi voinut käydä niin paljon pahemmin kuin nyt kävi. Minulla olisi voinut olla neljä koiraa mukana ja olisin varmasti saattanut lentää nenälle, koska se tuli niin yllätyksenä. Toinen vaihtoehto miten tässä olisi voinut käydä on, että chihusta olisi tullut pienoinen välipala, jos olisi tullut vielä lähemmäs meitä.

Onni onnettomuudessa kellekkään koiralle ei käynyt kuinkaan, mutta nyt minulla on yhden haukku herkän koiran lisäksi toinen joka kiihtyy nähdessään pienen koiran…

Koirapuistot on ne paikat missä koiria pidetään vapaana tai jossain kaukana keskellä ei mitään metsässä, mutta ei keskellä kaupunkia varsinkaan muiden pihojen/etuovien edessä.

Kiitos olen puhunut…

Kirje nuoremmalle minälleni?

Aina välillä kuulee kysyttävän ihmisiltä, että mitä he tekisivät toisin elämässään, jos mennyttä voisi muuttaa. Pystyisit neuvomaan nuorempaa itseäsi tulevaisuuden varalta. Mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä. Tätä nyt tuli tässä mietittyä kahvikupin äärellä. Mitä minä sanoisin vaikka 14-vuotiaalle itselleni?

Voisin kertoa itselleni, että on turha välittää niistä ketkä haukkuivat ja huutelivat. Anna olla, älä kuuntele ne ei tiedä sinusta mitään. Niillä on luultavasti itsellään vain huono olla ja heikko itseluottamus. Ihan sama onko se joku poika ketä et edes tunne ja huutelee sinua huoraksi tai joku luokkalaisesi ketä mollaa vaatteitasi. Tässäkin on poikkeuksensa älä hyväksy sitä inhottavaa lempinimeä minkä ”kaverisi” keksi sinulle. Se kummittelee vieläkin vaikka loppujen lopuksi näytin ettei se haittaa ja hyväksyin sen. Älä tee niin! Ketään ei saa nimitellä nimellä mistä ei pidä.
Voisin neuvoa itseäni myös ettei ala niihin kahteen parisuhteeseen jossa olen ollut. Ne söivät itsetuntoa ja uskoa muihin. Nämä kaksi ”miestä” pettivät, valehtelivat, käyttivät eritavoin hyväksi ja lensimpä kerran seinäänkin toisen toimesta. Nämä ihmiset rikkovat sinut ja sinun mielesi, et ole näiden jälkeen se mikä olit.
Mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan muuttaisi mitään. Uskon siihen, että kaikella on tarkoitus. Jos alkaisin muuttamaan mennyttä, en varmasti olisi tässä paikassa missä nyt olen. Minulla tuskin olisi neljää karvallista kakaraa eikä ihanaa rakastavaa miestä. Näiden inhottavien kokemusten ja mutkien kautta olen löytänyt itseni tähän paikkaan ja hetkeen, missä olen rakkaan mieheni ja meidän neljän koiran kanssa.
~ Enjoy the little things ~
Miten te neuvoisitte nuorempaa itseänne? Kertokaa vaikka kommenteissa tai, jos olet joskus tehnyt tämmöisen postauksen niin laita linkkiä. Olisi kiva lukea!