Talvea odotellessa

Marraskuu jo puolessa välissä ja vettä sataa. Toivoisin, että pian tulisi jo lunta vaikka aika epätodennäköistä se on täällä etelässä. Rakastan lunta ja talvea, mutta joulusta en niinkään välitä. Oma talvi fiilistely alkoi eilen! Illan ohjelmani oli tehdä torttuja, juoda glögiä ja katsoa tv:tä kynttilöiden valossa. Oli ihanaa vaan olla ja herkutella koirat vieressä lämmittäen.

Tänään olikin vapaa päivä ja vähän olen jotain puuhastellutkin. Mummilla ja Vaarilla kävin aiemmin päivällä kahvittelemassa. Sieltä lähdettyäni en kerennytkään kovin kauaa kotona istua, kun Mamma soitti ja kysyi jos lähtisin käyttämään häntä ja Valtteria kaupassa. Minä kilttinä tyttönä tietenkin suostuin.

Kävimme Tokmannissa ja Halpahalissa hakemassa joulukuusen koristeita ja Mamma osti minulle lumiukon myös! Olen hulluna lumiukkoihin jostain syystä. Kauppa kierroksen jälkeen suuntasimme takaisin Mamman luo juomaan kuumaa kaakaota ja napostelemaan keksejä.

Niin hurjan söpö 😍

Huomenna alkaa taas viiden päivän työputki joista neljä vuoroa on onneksi aamuvuoroja! Aamuvuorot on niin parhautta, valitettavasti ne on vain väliaikaisia. Sijaistan breku työntekijöitä, kun he viettävät kesälomiaan nytten.

Lauantain höpinöitä

Lauantai ihanaa vapaa päivä! Koko tämä viikko on juostu töissä kuin päätön kana… Syysloma joten kiirettä piti ja asiakkaita tuli melkein ovista ja ikkunoista sisään, tai siltä se ainakin hetkittäin tuntui.

Tämän päivän saavutukset ovatkin sitten aikas pieniä. Äidilleni sain viimein tehtyä valmiiksi hänen toive väreillä tehdyt villasukat. Niissä meni hetki pidempään kuin piti, koska inspiraatio neulomiseen katosi hetkeksi. Nämä on toiset sukat mitkä olen tämän vuoden puolella tehnyt, edelliset meni siskontytölleni Auroralle ja seuraavaksi ajattelin ihan itselleni tehdä. Lapasia en ole vielä koskaan ennen tehnyt, mutta ehkäpä siirryn niihin vähän ajan kuluttua, jos tulisi vaikka sukat ja lapaset samoilla väreillä.

Loppu illan ajattelin viettää neuloen ja nautiskellen pari lasia viiniä. Huomenna sitten suuntana on mennä Oi Hankoon kokeilemaan heidän sushi buffa!

Hei, mitä kuuluu?

Vapaalla olen ollut tässä nyt pari päivää tai ainakin melkein. Sain tänään soiton töistä, jos voisin mennä sinne auttamaan tänään ja minäpä kiltisti lupasin mennä. Töihin päästyäni työkaverini ja harjoittelija ihmettelivät, että miksi olin tullut töihin. Pomomme ilmeisesti ajatteli, että tänään olisi hirveä kiirus… Noh tunnin siellä palloilin ja pari juttua hoidin kunnes lähdin kotiin, kun ei minua siellä tarvittu. Samoin meidän kokki Iisa, joka oli soitettu töihin auttamaan lähti kanssani samaan aikaan pois.
Muuten vapaa päiväni ovat kuluneet kotona koirien kanssa tv:tä katsellen  ja leipoen. Harhis on tämän viikon iltavuorossa, joten olen suurimman osan ajasta täällä ”yksinäni”.
Löysin eilen Netflixistä uuden hyvän sarjan mitä katsoa ( jos viaplay ei olisi kenkkuillut en olisi aloittanut tämän katsomista, mikä olisi sääli ). Sarjan nimi on Cursed, se kertoo Nimue nimisestä tytöstä joka on jonkin sortin noita ja hän kuuluu keijukansaan. En kovin pitkälle ole vielä päässyt, mutta alku on kovin lupaava ja tykkään katsoa tätä. Sarjaa katsoessa bongasin myös tutun näköisen naaman ja oli pakko etsiä googlesta varmuus tunnistinko näyttelijän oikein. Sarjassa esiintyvän Merlinin näyttelijä on Gustaf Skarsgård, joka näyttelee Flokia Viikingit sarjassa. Viikingeissä Floki oli suosikki hahmoni ja alkaa vaikuttaa siltä, että Merlinistä tulee suosikkini tässä sarjassa.
Täytekakun olen myös saanut aikaiseksi, enää siitä puuttuvat vain koristeet, mutta siihen voidaan palata huomenna uudestaan..